13/11/2014

Kuulumisia

puhelin kollaasi vol2
En oo kirjoitellut tänne pitkään aikaan oikein kunnolla kuulumisia. Kirjoitusfiilis on ollut vähän hukassa, mutta nyt tekee mieli tuottaa
 sitä tekstiä vähän enemmän. Eipä mulle kuitenkaan sen ihmeellisempiä kuulu. Välivuosi on kohta puolessa välissä, ihan hullua. Musta tuntuu, 
että en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään. Tällä viikolla alkaa kuitenkin jouluapulaisen työt, joten se kauan kaivattu rutiini palaa 
taas hetkeksi. Kohta pitäisi jo kaivaa pääsykoekirjatkin kaapin perukoilta ja alkaa päntätä, jos haluan aloittaa sen opiskelun ensi vuonna. 
Sen voin sanoa, että toista välivuotta en halua, joten eiköhän se lukemismotivaatio löydy aika helposti. 
Ensilumikin satoi viime viikolla, ja kestihän se pari päivää. Tosin tänä aamuna kun avasin verhot, niin siellä sateli vähän jotain lumen 
ja rännän tapaista. Tulisi jo kunnon lumipeite, niin maisema vähän piristyisi ja ei olisi aina niin harmaata. Jouluvalotkin päätin 
ripustaa huoneeseeni, heti kun kalentereihin käännettiin marraskuu esille. Kyllä ne vaan luo heti erilaisen tunnelman! 
Hyvää torstaita kaikille! 

No comments :