19/10/2014

Lontoo osa 1

IMG_9586
Huh huh nyt on kotiuduttu reissusta. Viimesen viikon ajan oon painanut menemään hirveää vauhtia hetkeksikään pysähtymättä ja nyt on
olo sen mukainen. Viime viikon lauantaina tosiaan lähdettiin kolmen kaverin kanssa kohti Lontoota. Viisi päivää meni hujauksessa ohi ja
tekemistä riitti ja paljon jäi vielä näkemättä. Alkupäiviltä mulla ei ole lähes ollenkaan kuvia, sillä shoppailun lomassa ei
ihan hirveästi kuvia tullut napsittua. Tänkin postauksen kuvat on siis niiltä päiviltä, kun käytiin nähtävyyksiä katselemassa.
Fotor01017154837
IMG_9627
Lauantaipäivä meni lähes kokonaan matkustaessa, mutta illalla lädettiin katsastamaan Lontoon yöelämää KOKO nimiseen yökerhoon.
Vähän oli erilainen paikka, kun mitä täältä Tampereelta löytyy; neljä kerrosta, esiintymislava ja parveketerassi. Olin aluksi vähän
kahden vaiheilla, että jaksanko pitkän päivän jälkeen lähteä juhlimaan, mutta onneksi jaksoin!
Sunnuntaina otettiin suunnaksi Oxford Street ja kaikki ne kaupat. Jaksettiin pyöriä siellä ehkä viitisen tuntia, ja saatiin käytyä vaan
noin neljässä kaupassa. Varsinkin Primarkiin upposi helposti muutama tunti, sen verran iso ja ruuhkaisa se oli. Illalla meidän piti lähteä
Tower Bridgelle, mutta sateen vuoksi päätettiin lykätä sitä reissua päivällä, ja mentiinkin vaan syömään ja hotellihuoneelle lepäilemään,
sillä kaikki oltiin aivan poikki.
IMG_9781
IMG_9752
Maanantaina lähdettiin taas aamupäivästä Oxford Streetille kiertämään loput niistä "pakollisista" kaupoista, joissa me haluttiin ehdottomasti
käydä. Siellä saatiin taas helposti aikaa kulumaan tunti jos toinenkin. Illalla lähdettiin sitten sinne Tower Bridgelle päin.
Seikkailtiin hetken Lontoon keskustassa ennen kun löydettiin bussilinja jolla päästiin perille meidän päämäärään. Päästiinpä todistamaan
 Covent Gardenilla joku punainen matto tapahtumakin. Tosin ei bongattu kuin yksi näyttelijä, ja häntäkään ei paikan päällä heti tunnistettu haha. 

No comments :